Jos minulta kysytään millainen on ihannemieheni niin vastaisin, että hänellä olisi kauniit silmät, joissa pieni pilke. Tukka, jota voisi pörröttää. Huulet, joita voisi suudella. Kädet, jotka hän voisi kietoa lantioni ympäri ja pidellä minua hellästi mutta varmasti sylissään. Hänen kanssaan keskustellessa ei huomaisi ajan kulua. Hän ottaisi muut ihmiset huomioon ja hänen seurassaan olisi miellyttävää. Hän olisi älykäs ja hauska. Ja kaikesta parasta on, että minun ei koskaan tarvitsisi epäillä sitä rakastaako hän aidosti minua, koska hän näyttäisi sen joka päivä pienillä eleillä ja teoilla. Sellainen on ihannemieheni.

Joku voi kenties ajatella, että onko tällaisia miehiä edes olemassa, niin voin vastata varmuudella, että uskon, että on. Emme vain ole kohdanneet. Olen törmännyt elämäni aikana kahteen mieheen, jotka ovat vastanneet monelta osin ihannemiestäni, mutta he eivät ole olleet romanttisesti kiinnostuneita minusta, joten sen takia he eivät ole olleet täysin ihannemieheni kaltaisia. Mutta nämä kohtaamiset ovat antaneet minulle toivoa, että jossain voisi olla joku ihannemieheni kaltainen. Mutta todennäköisyys, että koskaan kohtaamme voi olla hyvin pieni ellei olematon.