Nyt ystävänpäivänä ajatukset pyörivät tietysti ystävien ja sen oman kullan ympärillä, jos sellaista sattuu olemaan. Minulla ei ole omaa kultaa, mutta haluaisin poikaystävän. Sanoin sen nyt julkisesti ja olen joskus jostain lukenut, että haaveita ei saisi tuoda julki, koska silloin ne eivät toteudu, mutta eipä tuon haaveen toteutumisesta taida paljon pelkoa olla.

Olen ollut elämäni aikana sen verran monta kertaa ihastunut ja saanut sen verta monet pakit, että tiedän, että todennäköisyys sille, että koskaan saisin poikaystävän taitaa olla yhtä suuri kuin se, että laihtuisin alipainoon. Olen jo lukiosta asti tiennyt etten koskaan  tule seurustelemaan, koska yksikään poika ei ollut koskaan lähestynyt minua irl. Eikä myöhemminkään, paitsi känniset lääppijät opiskelijabileissä, joille olen pistänyt stopin.

Haluaisin silti kokea sen lämmön ja läheisyyden mitä parisuhteessa koetaan, sen että voi luottaa toiseen ja turvata häneen heikolla hetkellä. Sen kun pääsee suutelemaan ja halimaan oman rakastettunsa kanssa. Haluaisin kokea kaiken tuon, mutta en koskaan tule kokemaan tuota, koska minulle ei ole Sitä Oikeaa, ei edes Sitä Väärää. Olen ikisinkku.