Olen nyt ollut influenssassa (tai koronassa, lääkäri ei osannut sanoa kumpi) jo yli viikon ja alan pikkuhiljaa olla taas terve, mutta nyt huomaan potevani yksinäisyyttä.

Huomaan muistelevani menneitä ja kaipaavani P:tä. Meillä oli niin kivaa silloin kun hengailtiin yhdessä yliopistolla. Muistan kun kierreltiin yhdessä kampuksella ja hän esitteli mulle eri paikkoja mm. Unisportia (vai mikä hitto se nykyään lienee) ja sitten käytiin kiinalaisessa syömässä pahaa, mausteista kanaa.

En olisi selvinnyt Titupestakaan ilman P:n apua, hän selitti niin hienosti mulle noita salausmetodeja. Ja sitten tottakai käytiin keilaamassa ja pelaamassa ja höpistiin kaikesta maan ja taivaan välillä.

P oli tosi hyvä tyyppi ja tuntuu, etten osannut arvostaa häntä silloin niin paljon kun nykyään arvostan. On surullista, että kun P meni kihloihin sen hirveän mustasukkaisen naisen kanssa, niin hän joutui pistämään välit poikki muhun, vaikkei meidän välillä
koskaan ollut mitään romanttista tai seksuaalista.

Se on aika surullista ja nyt mulla ei ole enää häntä bestiksenä. Oltiin kuin paita ja peppu silloin kun olin vielä yliopistossa enkä unohda häntä ja niitä kaveruusvuosia koskaan.