Mulla on herännyt vähän ajatuksia, kun olen jutellut ihmisten kanssa tuolla koulutuksessa. Tuntuu, että toiset ovat jo vähän pudonneita kärryiltä ja toiset vaan porskuttaa kovaa vauhtia eteenpäin.

Mä juttelin yhden tällaisen kovaa vauhtia eteenpäin porskuttavan kanssa ja hän sanoi, että hän haluaa olla jumalaisen hyvä tällä alalla (toki se oli huumoria, mutta piili siinä totuuden siemenkin) ja kertoi tekevänsä useampia nettikursseja näistä meidän opiskelemistamme aiheista + ekstraa samaan aikaan tämän koulutuksen kanssa.

Aloin miettimään, että vaikka muakin pidetään yhtenä eteenpäin porskuttajista, niin ei tää koulutus ja tää aihepiiri ole mulle mikään henki ja elämä. En halua omistaa elämääni tälle alalle, vaan tehdä näitä hommia työkseni ja saada palkkaa tästä. Mietin, että onko tämä jotenkin "väärä" asenne, kun en vuodata verta, hikeä ja kyyneleitä, että pääsisin tekemään näitä hommia, vaan teen sen mitä pitää ja vähän lisää?

Mun ihanne on eräs mun ex-frendi, joka tekee näitä hommia työkseen ja hän on aina ollut hyvä hommisaan ja tekee hyvää jälkeä, mutta ei tämä duuni ole hänellekään se henki ja elämä vaan työ ja yksi osa elämää, ei pääosa.

Onko väärin, jos haluaa vaan olla ns. "leipäduunari" eikä mikään tämän alan ykkösguru? Musta se ei ole väärin ja voihan se liittyä ikääntymiseenkin, kun olen jo yli kolmekymppinen enkä ole mikään teini tai parikymppinen, joka kuvittelee, että työ on se unelmien täyttymys ja kaikki kaikessa.