Ajattelin eilen soittaa sille tyypille, josta puhuin tokassa postauksessani, siis sille jolle annoin pakit vuosia sitten. Soitin hänelle tuossa ennen joulua ja hän sanoi, ettei muistanut enää minua mutta toivotti hyvät joulut ja lopetti puhelun. Soitin sitten eilen uudestaan kun aattelin pyytää häntä kahville verestämään muistoja ja tällä kertaa se hälytti kerran mutta alkoi sitten piippaa varattua, eli hän oli blokannut mut. Taisi sittenkin muistaa kuka on kyseessä :D

Muistan että olin aika rasittava sillon nuorempana, joten ihmettelin vähän kun hän silloin kysyi, että voidaanko halailla johon vastasin että ei ja sitä tarkoitin siis noilla pakeilla. Mutta vaikka se nyt jo vähän naurattaakin, niin kyllä tää taas masensi mua. Olinhan saanut juuri pakit siltä tyypiltä joka sanoi ettei voida olla kavereitakaan, josta kerroin myös tokassa postauksessani. Siitä voisin kirjoittaakin enemmän jossain vaiheessa.

 

Vaikken kirjoitakaan tätä blogia lukijoiden takia, niin huomasin eilen selvän laskusuunnan kävijämäärässä päivällä ja sekin pikkaisen kirpaisi, kun mietin, että onko mun jutut nyt niin tylsiä tms. vaikka ihan omaksi ilokseni näitä kirjoitankin. Mua kuitenkin lämmittää ajatus siitä, että mun blogia luetaan.

 

Mietin muuten tässä, että mihin suuntaan veisin blogiani. Voisin kirjoittaa enemmän mun ajatuksista, kun mulle ei niin paljon yleensä arkena tapahdu, esim. kirjoittaa kuinka mua välil turhauttaa se, ettei oo poikaystävää tai tarpeeksi kavereita tai se, etten päässyt opiskelemaan haluamaani korkeakouluun, mutta ette te varmaan sellaisista jaksaisi lukea. Vai jaksaisitteko?

 

Mutta joka tapauksessa, tässä kuva tämän päivän ateriasta:

 

Kotiruokaa parhaimillaan eli perunaa, porkkanaa, kukkakaalia ja kermaista tonnikalapastakastiketta. Se on toki Saarioisen tonnikalapastaa kermakastikkeessa, mutta kotiruokaahan sekin on, äitien tekemää, eikös? ;)

 

PS. Tänä aamuna vaaka näytti samaa painoa kuin ennen joulua eli painotavoite saavutettu :)